Meidän eläinlääkärimme

 

Panostamme Losvikassa työntekijöidemme jatkuvaan kehittymiseen ja oppimiseen. Meille selkeä viestintä sekä sisäisesti että asiakkaiden suuntaan, arvostava suhtautuminen asiakkaisiin sekä pitkäaikaiset asiakas- ja työsuhteet ovat erittäin tärkeitä. Haluamme, että henkilökuntamme tuntee, että heitä ja heidän työtään arvostetaan ja heille on tarjolla jatkokoulutusta.

 

Tiedämme, että vahva tiimi onnistuu melkein mistä vain! 💚

IMG_2084.jpg

Maria Losvik

Eläinlääkäri

Valmistuin eläinlääkäriksi Helsingin eläinlääketieteellisestä korkeakoulusta vuonna 1993 ja tarkastuseläinlääkärin ja hygieenikkotutkinnon suoritin vuonna 2000. Toimittuani kahdeksan vuotta kaupungin eläinlääkärinä päätin jatkaa yksityisyrittäjänä. Halusin syventyä siihen mikä minua kiehtoo eniten, eli lemmikkieläimiin ja hevosiin!

Perheeseeni kuulu aviomieheni Lars-Morten ja kaksi aikuista tytärtämme Hilde ja Eirin. Meillä on hevosia ja kaksi kissaa. Vapaa-aikani vietän mieluiten tallissa tai osallistumalla tyttärieni musiikki- ja hevosharrastuksiin.

Emma Woivalin

Eläinlääkäri

Minä olen Emma ja valmistuin Helsing Yliopistosta eläinlääkäriksi vuonna 2020. Olen sittemmin tehnyt sekalaista praktiikkaa kunnallisella ja yksityisellä puolella. 

Asun Mustasaaressa mieheni, lapsemme, kahden koiran ja kolmen kissan kanssa. Haaveilen kanalan rakentamisesta mutta käytän vapaa-aikani mielummin metsäpoluilla juoksemiseen.

766A3903 2.jpg
109791280_1867885040018041_8348337038560640825_n.jpeg

Paju Tuuri

Eläinlääketieteen kandidaatti

Paju on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Limingalta. Pajun eläinlääkäriopinnot ovat loppusuoralla, ja toukokuussa 2021 hän sai praktiikkaoikeudet. Nykyään Paju tekee eläinlääkärin sijaisuuksia Losvikan klinikoilla. Talo on hänelle tuttu, sillä kesällä 2020 hän toimi koko kesän klinikkaeläinhoitajana Losvikan klinikoilla.

 

Paju on reipas tehopakkaus joka viihtyy yhtä hyvin pieneläinten kuin hevosten ja tuotantoeläinten parissa.